Jag hade tänkt att skriva om sjukvården för skärgårdsbor lite senare men egentligen passar det bra nu när jag skriver detta med ena armen i gips...
I det stora hela har jag bara gott att säga om systemet. Visst är avstånden långa men vårdpersonalen är också extra hjälpsamma när man förklarar att man bor i skärgården. Vi har vid flera tillfällen fått sakkunnig läkarkonsultation över telefonen och när vi har behövt att åka till vårdcentralen på fastlandet, har det alltid ordnat sig väl. Dessutom är skärgårdsborna duktiga att ta vara på kunskapen som finns bland grannarna. En äkta skärgårdsdoktor finns också här i närheten men de gör utryckningar med sin båt mest sommartid (nu är det ändå inga båtar som tar sig fram). 
Men, hur kommer det då sig att jag sitter här med en gipsad arm nu? Man kan väl säga att kombinationen regn, kyla och pudersnö kan vara riktigt lurig. Jag gick ut med sparken för att vara extra försiktig, men halkade ändå och bröt armen. Hade det gått riktigt illa hade jag kunnat ringa sjöbevakningen (de har även sjuktransport) men nu bedömde jag att jag kunde vänta till nästa dag. Så i går tillbringade jag halva dagen på olika vårdcentraler och slutligen ett sjukhus. Personalen mötte mig bra på varje ställe och det är faktiskt inte deras fel att resurserna är knappa och avstånden långa. Egentligen borde de bara få beröm för sitt arbete. Dagens ros vill jag dessutom dela ut till den snälla taxichauffören som skjutsade mig mellan de olika vårdanrättningarna hela förmiddagen!
Nu blir det varken bastu eller isbad för min del i flera veckor och till och med bloggandet kan påverkas. Det går nämligen riktigt långsamt att skriva med vänsterarm...

Olin ajatellut kirjoittaa sairaanhoidosta saaristossa vähän myöhemmin, mutta oikeastaan se sopii hyvin nyt, kun kirjoitan tätä toinen käsi kipsissä...
Kaiken kaikkiaan minulla on vain myönteistä sanottavaa järjestelmästä. Välimatkat ovat tietysti pitkiä, mutta toisaalta hoitohenkilökuntakin on erityisen avuliaista, kun kertoo asuvansa saaristossa hankalien yhteyksien takana. Olemme useamman kerran saaneet asiantuntevaa neuvontaa puhelimessa, ja silloin kun on pitänyt lähteä mantereelle itse, on sekin aina järjestynyt hyvin. Saaristolaiset osaavat sitä paitsi hyödyntää toistensa osaamista ja kokemusta eri tilanteissa. Lisäksi täällä lähistöllä on aito saaristolääkärikin, mutta hän on liikkeellä veneellään enimmäkseen kesäaikaan (nyt ei veneellä pääse täällä liikkumaankaan).
Mutta, mistä sitten johtuu, että käteni on nyt kipsissä? Sanotaanko että sade, pakkanen ja puuterilumi voivat olla petollinen yhdistelmä. Lähdin ulos potkukelkan kanssa, ollakseni erityisen varovainen, mutta liukastuin siitä huolimatta ja sain murtuman käsivarteeseeni. Jos olisi käynyt pahemmin olisin varmasti kutsunut merivartioston (he hoitavat myös sairaankuljetuksia), mutta nyt päätin odottaa seuraavaan päivään. Eilisen päivän vietinkin sitten eri terveyskeskuksissa ja lopulta aluesairaalassa. Sain hyvän vastaanoton jokaisessa paikassa ja eihän se todella ole henkilökunnan vika, että resurssit ovat vähäisiä ja välimatkat pitkiä. Oikeastaan heidän pitäisi saada vain kiitosta työstään. Kiitoksen tahdon lähettää myös sille ystävälliselle taksinkuljettajalle, joka kyyditti minut paikasta toiseen koko aamupäivän ajan!
Nyt en pääse saunaan enkä avantoon moneen viikkoon, ja bloggaaminenkin saattaa kärsiä. Vasemmalla kädellä kirjoittaminen on nimittäin todella hidasta...


Vackert, men ack så farligt...